| Nimi | Kogra KAR | Rek. nro. | VH-42770 |
| Sukupuoli | Ori | Tuntomerkit | Ruunikonkimo |
| Syntynyt | 28.02.2008 (ikä, VAI) | Painotus | Este |
| Rotu | Welsh mountain | Koulutustaso | he B / 90 cm / 45 cm |
| Säkäkorkeus | 115 cm | Kasvattaja | Karmiini |

Hoitaessa tämä on joskus hieman hermostunut ja kärsimätön, jonka myötä myös hoitaja saa komennella tätä melkeimpä viiden sekunin välein. Karri osaa olla kuitenkin kengityksessä ja eläinlääkärin hoidon ajan kiltisti, eikä tällöin aiheuta turhaa vaivaa. Tämä on ns. yhden ihmisen poni, eli kiintyy helposti vain yhteen ihmiseen ja kunnioittaa tätä kaikista parhaiten. Uusien ihmisten onkin siis näytettävä tälle heti alussa kaapin paikka. Taluttaessa Karri on kova spurttailemaan, mutta napakalla riimunnarun nykäisyllä lopettaa. Kuljetusautoon/koppiin meneminen saattaa joskus olla hieman hankalaa - tällöin taluttajana kannattaa olla kokenut hevosihminen, sillä pystyynkin joskus on noustu. Kauraämpärillä houkuttelu kuitenkin auttaa usein, jolloin tämä saadaa ilman turhia vastaväitteitä koppiin. Laitumilta karkailu on tämä lempipuuhaa, jonka myötä aitojen kunnot pitää tarkistaa vähintäänkin kerran viikossa tämän karkureissujen estämiseksi.
Kun Karrin selässä on, voi tuntea tämän laajat, mutta tasaiset ja joustavat liikkeet. Varmajalkaisuus on myös tämän yksi hyvä puoli, eikä kovin usein Karri säikykkään. Esimerkiksi autot eivät ole ongelma, joten tämän kanssa pärjääkin hyvin kisapaikoilla. Kouluponina tämä on mukava ja keskittyy erityisen paljon tehtäviinsä. Kouluradalla tämä meneekin helppo A'n tasoa. Karrilta löytyy kapasiteettiä esteille ja totta kai myös intoa ja halua hypätä esteitä. Melkeinpä koskaan tämä ei kieltäydy, ellei sitten esteet ole erittäin erikoisia tai syynä on joku muu normaalista poikkeava asia. Kilpailupaikalla tämä on usein melko rauhallinen, vaikka alussa saattaakin ihmetellä paikkaa ja muita hevosia. Tammat eivät ole tälle ongelma, varsinkaan silloin, kun ihminen on selässä. Maastossa tämä saattaa innoissaan pukitella laukkaan lähtiessä, jolloin onkin syytä hieman varautua. Kun toinen tai useampikin ratsukko on mukana tämän kanssa maastossa, saattaa pieni kilpailuinto tulla, jolloin tämä mieluusti menisi vain täysiä. Pääpiirteittäin Karri on vauhdikas, hyväliikkeinen ori, jonka kanssa tulee useimmiten hyvin toimeen.
Kilpailuissa Karri osaa käyttäytyä, vaikka toki keskittyminen välillä pomppaa lähellä oleviin tammoihin. Alussa tämä usein vain ihmettelee paikkaa, jonka jälkeen tämä rauhoittuu. Verryttelykentälle tullessa tämä saattaa hieman hypähdellä, mikäli hälinää on paljon. Kun Karrin vuoro alkaa, tämä on useimmiten oikein mallikkaasti, eikä yritä alkaa esittämään minkäänlaista showta. Päinvastoin, enemmän tämä verryttelyajalla saattaa hieman poukkoilla, kuin itse suoritushetkellä.
|
Ch
Nimrod |
Gaston |
|
Nimrissa | |
|
Ed' Gipsy GER |
Felix GER |
|
Anett Dan GER |
Nimrod on hurmaava ja nöyrä yleispainotteinen welsh mountain ori, jolle on myönnetty champion-arvonimi. Tämä 8-vuotias kimo, 118 cm korkea poni on KTK-kelpoinen. Esteillä tämä hyppää 90 cm korkeita esteitä, kun taas koulua mennään helppo B'n tasolla. Kasvattajana toimii Nimeron Stud ja nykyisenä omistajana Jenn. Gaston on hieno poni kertakaikkiaan. Welsh mountainin rotua edustava hurmuri saa monen pään pyörälle. Gaston on kimo, noin 120 cm korkea poni, josta ei tiedetä paljon muuta. Nimrissa taasen on erittäin mukava tamma, jolla on kapasiteettiä niin esteille kuin kouluun. Tämä welsh mountain tapaus on noin 115 cm korkea ja väriltään tamma on rautias.
Ed' Gipsy GER on rauhallinen ja kaunis, estepainotteinen perusponi. Hiirakko tamma menee esteillä 80 cm korkeudella. Neiti on 11-vuotias siitoskäytössä oleva tamma, jonka on kasvattanut Ninnian Dan ja nykyisenä omistajana toimii Karmiini. Felix GER on mukavanoloinen welsh mountainori, jolla on hyvä suku ja tätä onkin käytetty jonkin verran siitoksessa. Ori kävi kilpailuissa koulupuolella helppo A'n tasolla. Anett Dan GER on hyväluontoinen ja -rakenteinen laukkaponi, joka menehtyi 15-vuotiaana suolisolmuun. Tamma kierteli näyttelyissä, jossa poni palkittiin usein BIS-sijoilla. Laukkakilpailuissa käyminen loppui 6-vuotiaana. Jälkeläisiä tälle tuli lyhyehkön elämän varrella viisi kappaletta.
| 23.05.2008, ERJ, 50 cm |
Perlpilz |
03/81 |
| 23.05.2008, ERJ, 50 cm |
Perlpilz |
09/81 |
| 12.05.2008, ERJ, 80-90 cm |
WWR |
03/31 |
| 12.05.2008, ERJ, 90 cm |
Stud Monument |
03/25 |
| 07.05.2008, ERJ, 80 cm |
Fiktio |
04/40 |
| 07.05.2008, ERJ, 80 cm |
Fiktio |
01/40 |
| 05.05.2008, ERJ, 40 cm |
Reperesenta |
01/38 |
| 29.04.2008, ERJ, 40 cm |
Yountville |
01/153 |
| 05.05.2008, ERJ, 90 cm |
TuViRa |
07/51 |
| 29.04.2008, ERJ, 90 cm |
Katvusto |
03/50 |
| 05.05.2008, ERJ, 80 cm |
Wik Ponies |
02/30 |
| 24.04.2008, ERJ, 60 cm |
Yountville |
06/50 |